HYVIEN IDEOIDEN LÄHTEELLÄ

Muutosten oppiminen

Toisessa sooloprojektissaan Rostam Batmanglij rikkoo vanhoja sääntöjä löytääkseen jotain uutta. Istahdimme arvostetun taiteilijan, tuottajan ja säveltäjän seuraan keskustelemaan hänen uusimmasta albumistaan Changephobiasta sekä tutusta Aeron-tuolista, joka toimii hänen luomisprosessinsa ankkurina.
Luomisprosessiin liittyy aina väistämättä muutosta. Idean korottaminen tyhjästä todellisuudeksi tarkoittaa aikomusten muuttamista teoiksi, näkemyksen tuontia todellisuuteen, osien yhdistämistä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Tämä ei tarkoita, että muutos tapahtuu helposti – varsinkin sellaiselle artistille kuin Rostam Batmangli. Los Angelesissa asuva Vampire Weekend -yhtyeen perustajajäsen, joka siirtyi soolouralle ja monen tyylilajin musiikkituottajaksi, kertoo suhteestaan näihin muutoksiin toisella sooloalbumillaan Changephobialla

"Yksi tämän albumin keskeisistä teemoista on tietoisuus ympäröivästä maailmasta ja omista reaktioistamme siihen", hän selittää. "Changephobia, muutosfobia, on luonnollinen reaktiomme, mutta jos tiedostoamme sen, voimme päästä siitä yli."

Kolme Grammy-ehdokkuutta kerännyt muusikko ja tuottaja kertoo tässä uusimman albuminsa välttämättömästä riitasoinnusta, vanhasta Aeronistaan sekä siitä, miten voit voittaa oman muutosfobiasi.

Soittimet, jotka inspiroivat minua

Olen usein turhautunut siihen, miten kauan jonkin asian loppuun saattaminen kestää. Toisaalta en pysty olemaan tyytyväinen mihinkään, minkä viimeistelyyn en käytä aikaa. Ehkä neuvoni onkin, että käytä aikaa asioiden loppuun saattamiseen.

Modulaarinen todellisuus

Pidän siitä, että studioni on eräänlainen moduuli, jossa melkein kaikkea voi siirtää. Sohvat takanani – voin järjestellä ne millä tavalla tahansa. Vaihtoehtoja on paljon.

Soittimet, jotka inspiroivat minua

Sain Fender Stratocasterin vuoden 2019 puolivälissä; se innosti minua soittamaan kitarasooloja. Se oli tavoite, jonka asetin tälle levylle. Sanoin itselleni: "Sinulla täytyy olla enemmän kitarasooloja", ja tämän kitaran saaminen inspiroi minua. [Ääni] on tavallaan liukas, vähän ohut ja siinä on eräänlainen metallinen kiilto.


Tärkeä osa albumin soundia oli se, miten äänitin baritonisaksofonin. Tein sen kahdella erillisellä mikrofonilla, jotka olivat parin kolmen metrin päässä toisistaan. Jotkut eivät koskaan aseta mikrofoneja niin kauas soittimista, mutta tämä on pitkälti minun filosofiani: Soittimet kuulostavat paremmalta, mitä kauempana niistä olet. Kun panet mikrofonin saksofonin viereen, tulos on luonnoton. Korvasi ei ole koskaan niin lähellä saksofonin torvea. Uskon [soittimien] äänittämiseen sillä tavalla, jolla ne kuulemme. Esimerkiksi kun olet huoneessa ja joku istuu sohvalla huoneen toisella puolella. Tähän uskon.

Miten saksofoni sai albumin laulamaan

Pidän siitä, miten saksofoni kuulosti jollain tapaa vieraalta verrattuna aiemmin käyttämääni musiikkipalettiin, jonka juuret ovat klassisessa musiikissa. Klassisessa musiikissa ja jazzissa on paljon yhteisiä komponentteja siinä, miten melodiat rakennetaan – näillä melodioilla on tietty arkkitehtuuri. Tunnen kuitenkin kaikki klassisen musiikin säännöt mutta en oikeastaan jazzin sääntöjä.  


Jazz ei ole niinkään säännöistä kiinni. Kyse on enemmän yksilöllisestä tyylistä. On [klassisia] säveltäjiä, jotka tekivät omaperäisiä asioita, yleensä kuitenkin tiettyjen sääntöjen rajoissa – jazz puolestaan on paljon avoimempi järjestelmä.